Pelaaminen on ollut ihmisten suurena mielenkiinnon kohteena jo pitkään. Se miksi asia on näin, ei ole koskaan saatu kattavaa selvitystä, mutta monenlaisia arvioita sen syystä on esitetty. Pelaaminen kuitenkin on säilynyt todella kovassa suosiossa pitkään ja me mietimme myös miksi?

On ollut elähdyttävää huomata, että vanhempien pelien suosio on jälleen kasvanut. Samassa missä pelit itsessään ovat menneet huimaa vauhtia eteenpäin ja pelit ovat realistisempia kuin koskaan, on arcade-pelien suosio todella huimaa. Tämä näkyy muun muassa nettikasinopelien parissa, jossa vuonna 2012 julkaistu starburst on ollut huimassa suosiossa viimeisten vuosien aikana. Vaikka peli itsessään on alalla todella vanha, on sen pelaaminen noussut jälleen suureen suosioon.

Vanhojen pelien uudet versiot nostavat vanhoja

Vanhat pelit ovat saaneet aikanaan vakiintuneen pelaajakunnan ja sen merkitystä ei missään nimessä voida väheksyä. Kiinnostuneet ja peliä aikanaan paljon kuluttaneet ovat siirtyneet pelien sisällä toiseen julkaisuun tai uudempiin versioihin, mutta peli itsessään ei ole poistunut heidän mielestään.

Tämä on ollut viime aikoina nähtävissä kenties selvimmin GTA sarjan osalta. GTA VI trailerin tultua julki, on aiempien GTA versioiden lataaminen ja pelaaminen ollut kovempaa kuin koskaan aiemmin. Sinällään on hyvin ymmärrettävää, että vanhasta pelistä halutaan ottaa kaikki irti ennen uuden pelin hankintaa, mutta tällainen piikki on erittäin huomattava.

Miten tämä piikki sitten näkyy oikein siinä, että pelaamisen suosio on niin suurta? No tämän faktan purkaaksemme, meidän täytyy tarkastella hieman tarkemmin pelaamista ja mitä se pitää sisällään.

Pelatessa toteutamme intohimoamme

Kun lapsi, aikuinen tai kuka tahansa joskus alkaa pelaamaan, on pelaamisen aloittamiseen yleensä syynä kaksi asiaa. Joko halutaan kokea jotain sellaista, jota ei muualta saa, tai sitten pelaamisen avulla halutaan kuluttaa aikaa. Ajankuluttaminen on ehkä tyypillisempää lapsille ja nuorille, mutta myös kokemuksen tunteet ovat tärkeitä.

Suurin osa peleistä perustuu kahteen tärkeään seikkaan. Joko nokkeluuteen tai paremmuuteen. Pelejä on luotu kahteen genreen, joista toisessa pyritään voittamaan itsensä ja olemaan riittävän nokkela ratkaistakseen eteensä tulevat ongelmat. Tällaisista peleistä käy esimerkkinä, vaikka seuraavat:

·         World of Warcraft

·         LOL

·         GTA

Toinen tunne, mitä peleistä haetaan, on voittamisen tunne. Osa peleistä perustuu vahvasti kaksinkamppailuun ja toisen pelaajan voittamiseen, joka on tunne, jota monet eivät muualla elämässä saa. Vaikka voittamisen ja oman paikan löytämisen tarve on yksi ihmisen elämän perustarpeista, on se nykyaikaisissa yhteiskunnissa jäänyt hyvin vähälle huomiolle. Pelissä toinen on kuitenkin mahdollista voittaa ja se tuottaa tunteita, jota normaalisti koetaan, vaikka urheilussa. Tällaisia pelejä ovat muun muassa:

·         Fifa

·         NHL

·         F1-pelit

·         Tekken

Miten tämä kaikki sitten oikein nivoutuu yhteen? Miksi pelit, joista haetaan tunteita ovat niin kovassa suosiossa ja miten vanhojen pelien sisältö vaikuttaa nykyisiin peleihin. Otetaanpa siitä selvää seuraavaksi.

Vanhojen pelien suosio nostaa koko pelaamisen suosiota

Otsikko summaa kaiken. Vanhojen pelien suosio nostaa koko pelaamisen suosiota, ja syynä tähän ovat edellä mainitut pelaamisesta saatavat tunteet. Kun uusia pelejä julkaistaan ja niiden vanhat pelaajat alkavat nauttia uudelleen vanhoista hyvistä ajoista, he tulevat samalla opettaneeksi muille pelaamisen mallia ja tapaa.

Kun pelaamiseen käytetään aikaa niin uusien ja vanhojen pelien parissa, nousee pelaamiseen käytetty aika ja energia. Tämä selittää pelaamisen suuren suosion nykyaikana ja myös jatkossa. Vanhat pelit eivät enää hautaudu uusien pelien jalkoihin, vaan nostalgiset tunnelmat tuovat pelit aina enenevissä määrin.

Lopuksi

Vaikka pelaamisessa haetaankin lähtökohtaisesti aina kahta tunnetta, on kuitenkin pelaamisen juurisyynä fysiologinen ilmiö. Pelaaminen erittää ihmisen aivoissa samoja hormoneita kuin esimerkiksi halaaminen ja suuteleminen, jotka tuottavat mielihyvähormonia.

Kun aivot opetetaan mielihyvähormoniin, ne alkavat vaatia sitä aina enemmän ja enemmän lisää. Tästä syystä pelaamiseen voi myös syntyä riippuvuus, jota ilman ei kyetä olemaan, vaikka se välistä tekisikin pelaajalle itselleen todella hyvää.

Vaikka pelaamisellakin on varjopuolensa, voidaan kuitenkin sanoa, että se on todella hyvää tekemistä monen ikäisille ihmisille ja varmasti opettaa paljon niin pelaajalle itselleen kuin myös monille muille. Kyseessä on hieno harrastus, jonka määrän ei tulevaisuudessakin soisi vähentyvän.