Tekoäly on puhuttu aihe niin robotiikan kuin pelimaailman puolella. Nykyään tekoälystä ovat hyötyneet myös nettikasinomarkkinat, sillä nämä uudet teknologiat luovat lähes rajattomia mahdollisuuksia virtuaalisten peliympäristöjen kehittämiseen. Tässä artikkelissa tutustutaankin siihen, mitä hyötyä tekoälystä on ollut nettikasinoiden pelimaailmoissa.
Miten tekoäly toimii?
Tekoälyllä tarkoitetaan ihmisen älyä imitoivaa tietokoneen laskentakykyä, kuten oppimista, päättelyä sekä luomista. Nämä taidot ovat perinteisesti olleet vain ihmisen mahdollistamia, mutta nykyään ei enää tarvita ihmistä esimerkiksi peliympäristöjen hallitsemiseen.
Varsinkin uudet nettikasinot ovat alkaneet hyödyntämään teknologioita, jotka keräävät tietoa pelikäyttäytymisestä sekä tietoturvallisuusuhkista. Tekoäly on siis helpottanut ihmisten työtä tekemällä osan tehtävistä jopa tehokkaammin kuin ihminen tekisi.
Tekoäly mielletäänkin tällä hetkellä merkittäväksi osaksi yhteiskunnan digitaalista kehitystä.
Tekoäly kasinopelien kehityksessä
Nettikasinot ja niiden peliympäristöt ovat loistava testiympäristö tekoälyn teknologioille. Kyseessä on hyvin kilpailuhenkinen ja monipuolinen pelimarkkina. Kasinomarkkinat pohjautuvat nimittäin pitkälti tulevaisuuden pelikäyttäytymisen ennustamiseen, missä tekoälystä on ollut valtavasti hyötyä. Tekoälyn teknologioiden avulla RNG-peleistä (random number generator) on pystytty tekemään luotettavampia ja säädeltävämpiä.
Nykyään tekoäly voittaa jo ihmisen peleissä, mutta toisaalta tekoälyn taitoja pystytään myös säätelemään. Tämä mahdollistaa esimerkiksi erilaiset pelitasot, joissa pelaaja pääsee taistelemaan eritasoisia tekoälyjä vastaan. Muun muassa pokerin ja blackjackin nettipelit sopivat tähän loistavasti.
Sosiaalisempia peliympäristöjä tekoälyn avulla
Tekoälystä on ollut hyötyä sosiaalisten peliympäristöjen luomisessa. Perinteisesti esimerkiksi livepeleissä on ollut aina mukana jakaja, joka pitää yllä hyvää pelitunnelmaa. Ammattitaitoisten jakajien roolia ei tietenkään pidä väheksyä, mutta tekoälyn ansiosta on pystytty luomaan AR-peliympäristöjä.
AR eli Augmented Reality luo todellisuutta vastaavan peliympäristön. Näissä peleissä on pelinhoitaja, joka on kehitetty animaation ja tekoälyn yhteistyöllä.
AR-teknologiaa kehitetään edelleen aktiivisesti nettikasinoiden käyttöön. Tekoäly on joka tapauksessa todistanut sen, ettei sosiaalisen peliympäristön luomiseen tarvita välttämättä ihmistä.
Tekoälystä on paljon hyötyä vedonlyönnissä
Paitsi, että tekoäly on helpottanut kasinopelien suunnittelua ja kehittämistä, siitä on ollut hyötyä myös vedonlyönnissä. Nettikasinot perustavat veikkausvinkkinsä todennäköisyyslaskennalle, jossa otetaan huomioon monia ominaisuuksia urheilujoukkueisiin ja otteluihin liittyen. Vedonlyönnin todennäköisyyksiä on kuitenkin hyvin vaikea määrittää, sillä urheilu on täynnä satunnaisuuksia.
Tekoäly on mahdollistanut sen, että esimerkiksi urheiluvideoita pystytään analysoimaan paljon syvällisemmin ja tehokkaammin. Tämä voi paljastaa sellaisia heikkouksia joukkueen tai urheilijan toiminnasta, joita ei ihmissilmällä tule huomanneeksi. Tekoäly voi analysoida reaaliaikaista tietoa urheiluun liittyen hyvinkin lyhyessä ajassa. Tästä on hyötyä sekä veikkaussivustoille että itse veikkaajille.
Tekoäly on parantanut nettikasinoiden vastuullisuutta
Vastuullinen pelaaminen on jo pitkään ollut puheenaiheena nettikasinomarkkinoilla. Tekoäly on mahdollistanut sen, että pelaajien käyttäytymistä pystytään kontrolloimaan tehokkaammin. Näin ollaan pystytty ehkäisemään kasinopelaamiseen liittyviä ongelmia.
Tekoäly voi esimerkiksi ilmoittaa pelaajalle hänen peliajoistaan sekä rahankulutuksestaan. Kun pelaajien käyttäytymistä analysoidaan pitkällä tähtäimellä, pystytään arvioimaan, missä menee turvallisen ja ongelmallisen pelaamisen raja. Tämä on hyvin tärkeä ominaisuus hyvän pelikokemuksen luomisessa.
Tietoturvallisuusuhkien tunnistaminen on helpottunut huomattavasti
Tietoturvallisuudella on hyvin olennainen rooli lähes kaikissa digiympäristöissä mukaan lukien nettikasinot. On tärkeää kiinnittää huomiota esimerkiksi maksutapahtumien turvallisuuteen sekä yksityisten tietojen suojaukseen. Hakkerit ja virusbotit ovat olleet jo pitkään nettikasinoiden kiusana.
Tekoäly on luonut uuden tason tietoturvallisuudelle, sillä se pystyy tunnistamaan, kun verkkosivustolle ilmestyy ulkopuolinen toimija.
Nykyajan nettikasinoissa jokainen pelaaja joutuu tunnistautumaan, jolloin varmistetaan pelaajan identiteetti. Uhkat ja kyberhyökkäykset pystytään ehkäisemään analysoimalla nettikasinon tietoturva-aukkoja tekoälyn avulla mahdollisimman tehokkaasti.
Nopeampaa ja parempaa asiakaspalvelua tietokoneavusteisesti
Kaiken kukkuraksi tekoälyllä on pystytty korvaamaan myös asiakaspalvelun tehtävät. Kun saapuu nettikasinolle, tulee todennäköisesti huomanneeksi, että sivuston alalaidassa on chat-botti. Tämä toimii tekoälyllä, eikä sen takana ole todellisuudessa asiakaspalvelijaa.
Tietenkin haastavampien asiakaspalvelutehtävien ratkaisuun tarvitaan oikeita ihmisiä, mutta tekoäly pystyy nykyään vastaamaan jo asiakkaiden yksinkertaisimpiin kysymyksiin. Parhaassa tapauksessa tekoäly on suunniteltu toimimaan useilla eri kielillä, jolloin suomalainenkin pelaaja pääsee kommunikoimaan omalla äidinkielellään.
Tekoäly on kehittänyt nettikasinoiden peliympäristöjä monella tavalla
On siis selvää, että tekoälystä on ollut sekä nettikasinoille että pelaajille positiivinen vaikutus. Uuden teknologian avulla on pystytty luomaan parempia pelejä, luotettavampia veikkausvinkkejä, parempaa asiakaspalvelua sekä turvallisempia peliympäristöjä. Vaikka tekoälyä usein kritisoidaan, niin siitä on varsinkin virtuaalisissa ympäristöissä paljon hyötyä.